Turha rataremontti?

Liikenneviraston mielestä Huutokosken ja Savonlinnan välinen rataosuus voi suhteellisen hyvin. Loppuvuodesta toteutetussa selvityksessä tarkastellaan rataosuuden kuntoa, kustannuksia ja tulevaisuudennäkymiä. Poikittaisyhteyttä pidetään tärkeänä. Raportissa pidetään liikenteen kasvua mahdollisena.

Mitenkähän asiaa on tutkittu? Rataremontti valmistui vajaat kymmenen vuotta sitten. Rataosuus Huutokoskelta Savonlinnaan ehti olla jo lakkautuslistalla ja pitkään näytti siltä, että huonokuntoisen radan päivät ovat luetut. Remontti kuitenkin toteutui perusteena ennen muuta puutavarakuljetukset. Surkuhupaisinta asiassa onkin se, että remontin valmistuttua puutavarajunia on nytkytellyt radalla tuskin nimeksi, ja nyt rataosuus on kokonaan poikki Savonlinnan päässä. Rata tyssää Laitaatsalmeen, jonka yli ei ole enää rautatiesiltaa eikä uuden sellaisen rakentamisesta minkäänlaista tietoa.

42 miljoonan euron investointi ei maksa koskaan itseään takaisin. Voi vain kuvitella, miten Itä-Suomen muuta infraa olisi tuolla summalla kehitetty.

Rataremonttipäätökseen vaikuttivat ennen kaikkea liikenne- ja viestintäministeriön selvitykset, joiden mukaan radan liikennöintimäärät voivat lisääntyä jopa viisinkertaiseksi kunnostuksen jälkeen.

Teollisuuden kuljetusten varaan laskettiin. Metsäteollisuuden uudet investoinnit Varkaudessa ja Äänekoskella ovat lisänneet teollisuuden puunkäyttöä merkittävästi. Kuopion Finnpulpin mahdollisesti toteutuva jättihanke nostaa sen kokonaan uudelle tasolle.

Puu kulkee yhä vahvemmin kumipyörillä. Kallis rataremontti on tässä vaiheessa osoittautunut turhaksi. Tällä erää se toimii vain varoittavana esimerkkinä lyhytnäköisestä aluepolitiikasta.