Varkauden uuden terveyskampuksen palvelutasolle olisi vakava isku, jos ympärivuorokautinen perustason päivystys loppuisi

Varkaudessa ja Iisalmessa odotetaan luottavaisin mielin lupaa jatkaa perusterveydenhuollon ympärivuorokautista päivystystä ensi vuonna (WL 15.9.). Päivystys on tällä hetkellä poikkeusluvan varassa. Ministeri Krista Kiuru (sd.) lupasi päivystykselle jatkoa muutama viikko sitten demariministerien kesäkokouksessa Varkaudessa. Vahvistusta asialle ei kuitenkaan ole vielä kuulunut. Poikkeuslupa on voimassa vuoden 2019 loppuun.

Ylä-Savon Soten toimitusjohtaja Leila Pekkanen ja Varkauden sosiaali- ja terveysjohtaja Seppo Lehto eivät näe järkeviä syitä, miksi päivytys ei saisi jatkolupaa. Nykyinen hallitus on viestittänyt, ja koko pitkän ja vaiherikkaan sote-valmistelun lähtökohtana on ollut, että perustason palveluja vahvistetaan. Jos lupa ympärivuorokautiseen päivystykseen menisi alueilta, kävisi juuri toisin päin.

Asiakkaille on tietenkin oleellista, että he saavat joustavasti hyvää palvelua. Myös välimatkoilla on merkitystä. Väki vanhenee ja erityisesti ikäihmisille on tärkeää, etteivät lääkärireissut veny kohtuuttoman pitkiksi.

KYS kärsii nykyisinkin ylikuormituksesta, ja jos sinne siirtyisi tuntuvasti lisää myös Varkauden ja Iisalmen asiakkaita, jonot pitenisivät entisestään. Iisalmessa oli viime vuonna noin 14 800 päivystyskäyntiä ja Varkaudessa noin 31 000. KYS:n lisäkuorma olisi siis tuntuva. Päivystyksen loppuminen vaikuttaisi myös osastojen toimintaan: kriittisesti sairaat potilaat pitäisi lähettää KYS:iin, eikä sieltä voitaisi lähettää jatkohoitoon potilaita, joita pitää seurata. Varkauteen rakennetaan parhaillaan uutta terveyskampusta, ja sen palvelutasolle oli vakava isku, jos ympärivuorokautinen perustason päivystys loppuisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.