Luotin siihen, että juoksussa pystyn kirimään – Henrik Goesch puolimatkan voittoon Joroisissa

Sää suosi triathlonin puolimatkan taittajia lauantaina Joroisten Teräsmieskisoissa. Ilman lämpötila oli 20 asteen hujakoilla ja 19,3-asteisessa Valvatuksessa uitiin kuin linnunmaidossa. Pääasiassa puolipilvisenä pysytellyt taivas tarjosi helpotusta kuumaan kisaan.

Puolimatkalla kilpailumatkat ovat 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21,1 kilometrin juoksu.

Miesten sarjassa SM-kultaa otti ennakkosuosikki Henrik Goesch. Kultamitali on tullut Joroisista myös vuosina 2016 ja 2017.

Vuoden 2020 Tokion olympialaisiin tähtäävälle mestarille kellotettiin ajaksi 3:47:55.

Uinnin ja pyöräilyosuuden alun Goesch veti kahdestaan venäläisen Andrey Bryukhankovin kanssa.

– Kolmenkympin jälkeen Juha-Matti Halonen meni pyörällä ohi, eikä pysytty enää hänen mukanaan. Luotin kuitenkin siihen, että juoksussa pystyn kirimään.

Seitsemän kilometrin kohdalla Turun Urheiluliiton mies tavoittikin hopealle jääneen Halosen. Päivän nopeimman pyöräajan kellottaneen Halosen loppuaika oli 3:51:05.

Toiseksi sijoittui SM-kilpailun ulkopuolella kisannut Bryukhankov, joka jäi Goeschille minuutin ja 18 sekuntia.

Neljännellä sijalla nähtiin Andrey Lyatskiy ajalla 3:58:00.

Viidettä kertaa Joroisissa kisannut Toni Pystö tuli maaliin koko kisan viidentenä ja nappasi SM-pronssia ajalla 3:59:13.

– Uinti meni yläkanttiin tavoitteista, siinä onnistuin. Pyöräily oli vähän takkuista, mutta juoksu tasaista, ihan ok, Nastola Triathlonia edustava kilpailija analysoi.

Viime vuoden voittaja Georgii Kaurov tuli maaliin yhdentenätoista. Ajaksi tuli 4:05:47.

Naisten SM-kultaa voitti Triathlon Suomen Tiina Pohjalainen loppuajalla 4:23:48.

Pohjalainen otti kilpailun johtopaikan pyöräosuudella ja piti sen loppuun saakka. Puolimatkan Suomen mestaruus oli Havaijille treenaamisen aloittavalle Pohjalaiselle uran ensimmäinen. Viime vuonna hänellä oli Joroisissa ongelmia pyörän kanssa.

– Juoksu on selkeästi vahvuuteni. Juoksuun lähtiessä tiesin, että uhkaa ei enää ole. Uinti meni ihan ok, pyöräily kulki hyvin, siinä ei ollut nyt mitään ongelmia, Pohjalainen totesi.

SM-hopealle ylsi KUTU Triathlonin Heidi Hyvärinen, joka jäi Pohjalaiselle 3:43. SM-pronssille ylsi Team Manyonen Anni Antikainen ajalla 4:31:11.

Upea sää siivitti kilpailijat huippuaikoihin kautta linjan.

Puolimatkalle osallistui 650 kilpailijaa ja koko Joroisten viikonloppu keräsi yhteensä 1 000 kilpailijaa. Finntriathlonin seuraava tapahtuma järjestetään Tahkolla 10. elokuuta. Silloin kilpaillaan täysmatkan SM-mitaleista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Käsi kädessä maaliviivan yli – Teräsmieskisoissa oli kirkkaat näkymät

Eetu Ovaska oli Teräsmieskisan pikamatkan nopein – Naisten sarjassa loistivat Parviaiset