Kotimaa

Kuolemaan johtanut tasoristeys aiotaan poistaa

Siilinjärven kunta ja Liikennevirasto selvittävät Toivalan Kortepolun tasoristeyksen poistamista käytöstä.

Risteyksessä kuoli kolme nuorta miestä maanantaina, kun nuorten porukka ajoi vahingossa henkilöautolla matkustajajunan alle.

Toivalassa Iso-Jälän ja vanhan viitostien välissä sijaitsee neljä vartioimatonta tasoristeystä lähellä toisiaan. Osaan niistä on rannasta päin tultaessa autolla ylämäki, mikä vaikeuttaa risteyksen lähestymistä turvallisesti.

Liikennevirasto ja kunta ovat käyneet asiaa läpi ja valmistelevat töiden aloittamisesta edelleen. Asia on käytävä läpi myös lähiasukkaiden kanssa.

Tarkoitus on poistaa osa kulkureiteistä kokonaan käytöstä ja yhdistää ne todennäköisesti yhteen alilkulkutunneliin, joka olisi varattu kevyelle liikenteelle ja tontille ajolle.

Seurakunnat järjestävät kolarin vuoksi kynttilähartauden Siilinjärvellä perjantaina kello 17.30 sekä Kuopion Tuomiokirkossa perjantaina kello 19. Asiasta kertoi Yle Kuopio torstaina.

Sakkyn oppilaitoksissa suruliputus kolarin uhreille

Junaturmassa menehtyneet olivat lähiseudun opiskelijoita

Onnettomuustutkintakeskus tutkii Siilinjärven tasoristeysturman

Naapurit: Vaarallinen risteys on huolestuttanut meitä pitkään

Raju auton ja junan törmäys - kaksi kuoli autossa, myös junassa vaurioita

Uusimmat

Kotimaa

KSLM: Perinteisen tervan tuotanto pelastuu Suomessa

Poliisi huolissaan ilmiöstä - useita 16-17-vuotiaita kiinni auton ratista

Korkeakoulutus ei suojaa työttömyydeltä entiseen malliin

Oikeus antaa tänään tuomion Hyrylän henkirikoksesta

Ilotulite sytytti talon Luvialla - sammuttamaan mennyt asukas loukkaantui

Kuubalaisten lentopalloilijoiden oikeudenkäynti alkaa

Perussuomalaiset linjaa näkemyksensä budjettiriiheen

Sähköjä yhä poikki myrskyn jäljiltä, junaradat jo kulkukelpoisia

Puhelinta tuijottanut poika pyöräili suoraan auton eteen - kolari senteistä kiinni

Kahdeksan loukkaantui kolarissa Simossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.