Soittovideoita odotetaan kaikkialta maailmasta – Euroopan ensimmäinen kansainvälinen ukulelekilpailu Hiutale International Ukulele Contest kutsuu taitajat Leppävirralle 8.9.2021 14:46
Tarvittiin maailmankuulun tenorin sanat, jotta Johanna Rusanen-Kartano uskalsi rauhoittua – nyt 50 vuotta täyttävällä sopraanolla ovat edessä uran tärkeimmät vuodet 30.7.2021 9:23
Savolainen baritoni soitti teinivuosinaan punk-bändissä – "Kun 18 vuotta tuli mittariin, siinä rallissa meinasi olennainen unohtua" 19.6.2021 10:00
Vanhoihin soittoperinteisiin perehtynyt Arja Kastinen musisoi yhdessä Suistamolla 1800-luvulla eläneen Teppana Jäniksen kanssa 18.5.2021 12:00
Helsinkiläismies keräsi 11 laudaturia ja haaveilee urasta lääketieteen tai sävellyksen parissa – Suomen parhaat ylioppilaat kehottavat valitsemaan ennen kaikkea itselle tärkeitä aineita 18.5.2021 15:41
Taru Itäpelto opiskeli huippumuusikoksi ja it-alalle, mutta ryhtyikin johtamaan lastensuojelualan firmaa – kun yritys oli pelastettu, hän alkoi lukea kyberturvallisuutta 9.5.2021 7:00
Muusikko Aili Ikonen sai ajatuksen isosta orkesterikonsertista yli kolme vuotta sitten – korona kaatoi ensimmäisen yrityksen, mutta nyt toive toteutui viimein Kuopiossa 21.4.2021 10:00
"Olenko minä todella ollut tuolla? Olenko tehnyt kaiken tuon?" kysyy 80 vuotta täyttävä oopperalaulaja, kun hän katsoo menneisyyttään 2.4.2021 21:30
Monialaisuus on temperamenttikysymys, sanoo kapellimestari-laulaja-soittaja-tuottaja Taavi Oramo: "Minulle generalismi, monen asian tekeminen, on tuntunut ainoalta mahdolliselta tieltä" 25.3.2021 10:42
”Meni pitkään, että osasin lukea etelän ihmisiä”, kertoo pohjoisen ihmiseksi itsensä mieltävä säveltäjä Outi Tarkiainen – Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa soi Tarkiaisen "siirtymäteos" 18.2.2021 11:00
Itku ei ole museoesine – "Pitämilläni itkukursseilla olen huomannut, että ihmisillä on valtaisa tarve itkeä", kertoo kansanmuusikko Emmi Kuittinen 18.1.2021 11:01
Katso kirkkomusiikin opiskelijoiden joulukonsertti tästä – kun korona vei konsertit, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion osaston opiskelijat päättivät järjestää striimatun esityksen 15.12.2020 17:17
Adventti | Kun tarvitaan uudet nuotit, whatsuppaavat kanttorisisarukset ensin toisilleen 29.11.2020 10:45
Konsertit | Eero Saunamäki tekee töitä, jotta "koulumaailman kiroaman" nokkahuilun mahdollisuudet ymmärrettäisiin paremmin 11.11.2020 8:00
Huippumuusikoiden työ tuo huipputulot – erityisesti kapellimestarit pääsevät suurille ansioille Pohjois-Savossa 3.11.2020 16:10
Kuopiossa 60 vuotta sitten alkanut kirkkomuusikoiden koulutus oli vastaus sotien jälkeisten vuosien kanttoripulaan 31.10.2020 19:00
Kapellimestari vaihtui viime hetkellä korona-altistuksen vuoksi Kuopiossa – testitulos negatiivinen 29.9.2020 22:00
”Musiikissa on voimaa, se on kuin kuudes aisti” – 95-vuotias opettajalegenda arvioi, että Porvoon viuluakatemialaiset ovat matkalla kohti huippua 21.9.2020 12:01
Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryytystä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita 17.2.2020 20:43
Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryytystä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita 1.9.2020 13:11