Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtakunnallinen Vuoden poliisi -tunnustus Kuopioon

Valitsijat kuvailevat tunnustuksen saaneen ylikonstaapeli Jonna Kiiskisen työotetta kehittämismyönteiseksi ja oma-aloitteiseksi.

Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jonna Kiiskinen on valittu vuoden poliisiksi.

Kuopiossa työskentelevä Kiiskinen toimii tällä hetkellä kenttäryhmän ja taktisen neuvotteluryhmän ryhmänjohtajana.

Valitsijoiden mukaan Kiiskinen on tehnyt monipuolisen työuran peruspoliisitoiminnan parissa sekä kentän että rikostutkinnan tehtävissä. Hän haluaa myös kehittää osaamistaan jatkuvasti.

– Hänen työotteensa on kehittämismyönteinen ja oma-aloitteinen, hän perehtyy uusiin asioihin huolellisesti ja suunnittelee tarpeelliset koulutukset yhteistyössä ryhmänsä kanssa, valitsijat toteavat tiedotteessa.

Vuoden poliisi -valinnan tekevät yhteistyössä Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL ja Poliisihallitus.

Tiedotteen mukaan Kiiskinen korosti juhlapuheessaan poliisityön yhteisöllisyyttä ja luottamusta työkavereihin. Hän näkee työn vahvuuden syntyvän siitä, että kollegat tukevat toisiaan ja osaamista löytyy koko organisaatiosta.

– Poliisityö on minulle parhaimmillaan sitä, että pystyt luottamaan työkaveriisi tai ryhmääsi enemmän kuin luotat itseesi. Se on sitä, että haluat toisen onnistuvan, vaikka et itse hyötyisi siitä mitään, kertasi Kiiskinen tiedotteen mukaan.

Hän painotti puheessaan myös poliisityön inhimillisyyttä ja sitä, että poliisi tekee muiden ihmisten tavoin virheitä, eikä niitä pidä peitellä. Kiiskisen mukaan poliisilta ei kuitenkaan pidä vaatia ihmisyydestä luopumista virheettömyyden nimissä, sillä ihmisten kohtaaminen on poliisityön ydintä.

Vuoden poliisi valittiin nyt 51:nnen kerran. Valtakunnallisen tunnustuksen valinta julkistettiin keskiviikkona Helsingissä.

Vuoden poliisi -tunnustus on alun perin Helsingin Nuorkauppakamarin vuonna 1976 alkuun saattama projekti, jonka pitkäaikaisena tavoitteena on ollut nostaa esille ansioituneita poliiseja. Alkuvaiheessa palkitsemisperusteena olivat henkilökohtaiset rohkeutta vaatineet uroteot ja ennalta estävä työ.

Nykyisin palkinto annetaan henkilökohtaisten saavutusten ohella tunnustuksena myös vuoden poliisin edustamalle toimialalle.