Veikko vastaa | Miksi norjalaisilla on kolme nimeä? Entä kasvaako kukan imupinta viistoon leikkaamalla? 30.4.2024 8:00
Maksaisitko lapsesi yksityisopetuksesta 96 euroa tunnilta? Moni ostaa tukiopetusta, OAJ on huolissaan ilmiöstä 26.5.2023 5:00
Monet todistusvalintaan liittyvät huolet ovat tuoreen tutkimuksen mukaan olleet aiheettomia – kehitettävää ja tutkittavaa on kuitenkin edelleen paljon 3.6.2022 10:41
Kehvon koululle murtauduttiin viikonlopun aikana – "Ei täällä ole edes mitään varastettavaa" 23.5.2022 8:30 Kehvon kyläkoulun kenttä rällättiin käyttökieltoon – "eipä päästäkään urheilemaan" 29.4.2022 14:11
VTV: Opiskelijoiden asumistukiuudistus kasvatti tukimenoja yli kaksi kertaa arvioitua enemmän 3.5.2022 13:42
Juuan tunnuslause komeilee ovimatoissa, ja Puolangan pessimistit kehottavat kääntymään pois – miltä näyttää sloganeiden Suomi? 1.5.2022 6:00
Lukijan sanomat | Koko kansan matikkatäti Alli Huovinen katsoo kauhulla suomalaisten matematiikan taitojen ruostumista: "Ei näytä herättävän koulutuksen suunnittelijoita ja päättäjiä sekään, että sillat ja katot romahtelevat" 26.4.2022 5:00
Yuriyn vauva, vaimo ja vaimon äiti kuolivat viikonloppuna Venäjän ohjusiskussa Odessaan: "Koko maailmani tuhoutui", hän kertoo BBC:lle 27.4.2022 14:14
Kuopiolainen Mikko Rehnberg valloitti myös halfpipen ja pyörähteli toisen SM-kullan Kasurilassa 10.4.2022 20:24
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov venäläislehdelle: Hyökkäys saattaa päättyä lähitulevaisuudessa 8.4.2022 16:47
Fuengirola-lehti: Hurjista tempauksistaan tunnettu Matti Kuosmanen aikoo repäistä jälleen – Kaveriksi lähtee melkoinen uros 1.4.2022 19:06
Herolan "laturetki" toi lopputuloksissa sijan 16 – kuopiolainen ei kuitenkaan jää haikailemaan saavuttamattomien asioiden perään 15.2.2022 13:08
"Tutkimusta tehdessä pääsee usein flow-tilaan" – Samu Lehtonen, 27, onnistuu yhdistämään lääketieteen opiskelun, tutkijan uran ja start up -yrittäjyyden 8.4.2022 10:38 Syöpäkirurgiateknologiaan perehtynyt Marginum voitti Tahkon -startup -kilpailun 8.4.2022 10:35
Pankkitilin saldo: 165 euroa – Juankosken kartonkitehdas on jättänyt jälkeensä rumat talousluvut, mutta nyt niitä halutaan kaunistaa 3.2.2022 12:22
Opinto-ohjaaja kumoaa kirjoitusten ja korkeakouluhaun ympärillä kuhisevia oletuksia – ”On liikkeellä urbaanilegenda, että nyt kaikkien pitää...” 2.2.2022 6:00
Cannonballin huumeoikeudenkäynti alkaa Lahdessa – laajassa jutussa on 22 syytettyä, joista valtaosa on Päijät- ja Kanta-Hämeestä 5.1.2022 10:01
Yhdeksäsluokkalaisten matematiikan osaamisessa nyt huomattavia eroja – ilmiötä selittää osaltaan etäopiskelu koronapandemian aikana 9.12.2021 9:04
Poliisi tutkii useammalla nimikkeellä Kuopion Petosella lauantaina tapahtunutta ampumavälikohtausta 5.12.2021 14:34
Lukion opintojen keventämisen mahdollisuus lisäsi opiskelun mielekkyyttä mutta ei jaksamista 29.11.2021 11:59
Herola haki Rukan laduilla dominoineelta naapurin sedältä kerrastovinkit hiihto-osuudelle – puijolainen repi rajussa pakkasessakin hurjan hiihdon 27.11.2021 17:47
Tuukka haluaa isona keksijäksi, Perttu puolestaan on ollut kiinnostunut linnunradasta ja tähdistä jo 5-vuotiaasta saakka – Avaruustiederadalla lapsille oli tarjolla monenlaista mielenkiintoista puuhaa 19.10.2021 13:41
Taloustieteen Nobelin saivat ekonomistit David Card, Joshua Angrist ja Guido Imbens Yhdysvalloista 11.10.2021 17:27
Google uskoi voivansa ennustaa influenssa-aallot tarkasti mutta epäonnistui – data kertoo paljon, vaikka ei tiedäkään kaikkea 6.10.2021 6:00
Lääketieteen Nobel-palkinnon saavat lämpötila- ja kosketusreseptorien tutkijat David Julius ja Ardem Patapoutian 4.10.2021 13:57
Suomessa kolmasluokkalaisten osaaminen tasaista eri alueilla – myöskään sukupuolten välillä ei eroa 30.8.2021 2:44
EU:n Borrell: Afganistanilaisten evakuoinnit mahdotonta saada päätökseen elokuun loppuun mennessä 21.8.2021 21:56
Hakijoita oli muhkeat 3 246, ja paikan nappasi vain 50 – Oikeustieteelliseen kova tunku yliopistossa 8.7.2021 10:49
Lukijan sanomat | Entinen kuntayksikön työntekijä kirjoittaa, kuinka säästöt ovat joskus mitättömiä kouluja sulkiessa: "Matematiikkaa käytettiin politiikassa harhaanjohtavasti" 28.5.2021 5:00
Lukijan sanomat | "Minusta on surullista, että keskustellaan kiivaasti esimerkiksi kahvikassamaksusta, mutta kun siirrytään isompiin kokonaisuuksiin ja isompiin rahamääriin, monet ihmiset hyväksyvät jopa järjettömiä ehdotuksia" 26.5.2021 9:10
Kuntavaalien siirtoon vaikuttanut kauhuskenaario oli kiireessä tehty raaka laskelma – "Huonolla tuurilla se olisi voinut silti toteutua" 17.4.2021 17:50