Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuopiorock julkisti nipun ensi kesän artisteja: "Ei myö vielä kaikkia kortteja pöytään lyöty"

Kuopiorock on tehnyt ensimmäiset artistijulkistuksensa tulevalle kesälle. Väinölänniemellä nähdään kotimaisista artisteista muun muassa rytinällä comebackia tekevä Tehosekoitin sekä pitkän linjan suosikit Kolmas Nainen, Stratovarius, Kotiteollisuus, Olavi Uusivirta ja Miljoonasade. Myös Turmion Kätilöt nousevat tuttuun tapaan lavalle kotiyleisönsä edessä.

Monipuolisuutta ohjelmistoon tuovat Atomirotta, Indica, Pariisin Kevät, Saimaa, Aliisa Syrjä ja Jaakko Kulta.

Kansainvälisistä artistivieraista tässä yhteydessä julkistettiin Udo Dirkschneiderin luotsaama saksalainen metalliyhtye Dirkschneider sekä ruotsalainen Sparzanza. Kansainvälinen pääesiintyjä julkistetaan joulukuun alussa.

– Kattaus alkaa olla sen verran kova, että tässä voisi jo hyvillä mielin alkaa kesää ootella. Mutta ei myö vielä kaikkia kortteja pöytään lyöty, joulukuussa jatketaan. Savossa kun ei kaikkea passaa kerralla paljastaa, pyörittelee festivaalipäällikkö Allu Koskinen tiedotteessa.