Vesipuhvelin maitoa Suomen kauppoihin? – "Lantakin on erinomaista maanparannusainetta"

Vesipuhvelin maidosta valmistetaan erilaisia maitojalosteita, joista tunnetuin on mozzarellajuusto. Riikka Klemola
Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Holopainen esittää, että vesipuhveleita voitaisiin hyödyntää maidontuotantoon ja kosteikkojen hoitoon myös Suomessa.

Kirjallisessa kysymyksessään kansanedustaja Holopainen kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tavoitteen toteuttamiseksi.

Holopainen toteaa kysymyksessään, että "kesyjä vesipuhvelirotuja on paljon ja jokivesipuhveleista suurin osa on maailmalla maidontuotantokäytössä niin, että jopa 10 prosenttia maailman elintarvikkeena käytetystä maidosta on vesipuhvelin maitoa."

Vesipuhvelin pötsistä Holopainen toteaa, että sen bakteerikanta on lehmään "verraten monipuolisempi" ja lanta on "erinomaista maanparannusainetta".

– Vesipuhveli sopii erinomaisesti kosteikkoluonnon monimuotoisuuden lisääjäksi. Valmisteilla olevassa eläinsuojelulaissa vesipuhveli on yhä rajattu Suomessa ainoastaan lihantuotantoeläimeksi, Holopainen harmittelee.

Vesipuhvelin maidosta valmistetaan erilaisia maitojalosteita, joista tunnetuin on mozzarellajuusto.

Kommentoi

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut