Laura Andelin, 37, jäi pienten lasten yksinhuoltajaksi, kun puoliso kuoli kotipihassa – lasten tukeminen on välillä vaikeaa, kun omakin suru on raskas kantaa 3.7.2022 7:00
Sekä resursseissa että käytännöissä eroja – Tällä tavoin lapsiperheiden palveluita yhtenäistetään Pohjois-Savossa 22.5.2022 8:00
Korona-aika | Sairaanhoitaja Päivi Korhoselle korona-ajan työkuormitus oli liikaa, irtisanoutuminen vakityöstä teki onnellisemmaksi – näin vuosi 2021 on kohdellut eri perheitä koronan varjossa 31.12.2021 8:00
Kylässä | Joonas Keijonen muutti perheineen anoppinsa luo kommuuniin – "Tämä oli paras idea!" 2.10.2021 6:00
"Iltasadun lukeminen parantaa lapsen yöunta" – nyt vanhemmilla on mahdollisuus tehdä päätös tukea lapsen kehitystä lukemalla lapselle ääneen 20.9.2021 11:00 Päiväkodit huolestuivat ja neuvolatkin tunnistivat heikentyneet taidot – käynnistyi hanke, jonka vaikutukset näkyvät lasten suussa, perheiden läheisyydessä ja vuoden 2036 Pisa-tutkimuksissa 20.9.2021 11:00
Päiväkodit huolestuivat ja neuvolatkin tunnistivat heikentyneet taidot – käynnistyi hanke, jonka vaikutukset näkyvät lasten suussa, perheiden läheisyydessä ja vuoden 2036 Pisa-tutkimuksissa 20.9.2021 11:00
Leikkimökit | Mutakakkuleipomosta tuli todellinen kesän päämaja – lasten mielikuvitus pääsee näissä neliöissä lentoon 15.5.2021 6:00
Vanhempien suru korona-ajan rajoituksista alkaa nostaa päätään – "Olen oikeasti katkera siitä, kuinka esikoisen vauva-aika meni" 13.5.2021 8:00
Kristiina Poutiaisen kolumni | "Lapsi ei kaipaa meikattua äitiä tai siistiä kotia. Lapsi kaipaa sitä, että..." – Hei väsynyt vanhempi, ota tästä vielä yksi vinkki! 13.5.2021 7:50
"Ethän laita ketään paksuksi?" Isovanhempien puheet voivat jäädä mietityttämään nykylapsia 26.4.2021 8:00
Onko tässä tämän pääsiäisen hittimuna? Katso lukijoiden kuvat askarrelluista pääsiäismunista! 1.4.2021 15:15
2000-luvun alun sini-keltaisten pintojen talo raikastui moderniksi ja rakkailla tavaroilla sisustetuksi kodiksi 13.2.2021 16:05
Lautapelien myynti kasvoi korona-aikaan jopa 30 prosenttia – yksi peli jyrää vuodesta toiseen yli muiden! 14.12.2020 11:24
Kylässä | Perhe remontoi kotinsa kirppislöydöillä: "Mieltä lämmittää, että iso osa tunkiokamasta on saatu käytettyä" 10.10.2020 10:00
Lasten olympialaisissa pomppiminen oli parasta – mutta liikuttavaa on päiväkodin arkikin: "Hektisenä aamuna kahdessa tunnissa tuli 8950 askelta" 30.9.2020 16:45
"Se oli vaikein asia, minkä olen kokenut" – Ensin Satu Lindholm yritti raskautta kolmen vuoden ajan, ja kun lapsi lopulta syntyi, se oli hengenvaarassa 20.6.2020 11:05
Helsinkiläisperheet lukitsevat asuinaluevalintansa ennen lapsen kouluikää – Tutkimus: suomenkieliset välttelevät tiettyjä alueita 14.9.2021 20:57 Joka neljännellä lapsiperheellä on vaikeuksia saada rahat riittämään – toimeentulo-ongelmat ovat riski lasten tulevaisuudelle 14.5.2020 18:18 Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä” 28.4.2020 10:17 Lähikouluun jatkossakin kotiosoitteen mukaan – Helsingin kaavailema oppilaaksiottouudistus laimeni palautevyöryn jälkeen 11.4.2020 17:51 Helsinki kartoitti häiriöpaikat 9 asuinalueella – "Olisi kiva, jos lapset voisivat kulkea kouluun näkemättä kaikkea tätä" 28.4.2020 10:41 "Ei kiitos minikodeille" – professori arvostelee koppiasuntoja ja antaa tärkeän muistutuksen: "Kehnosti rakennetut asuinalueet ovat käytännössä ikuisia" 14.5.2020 18:19
Joka neljännellä lapsiperheellä on vaikeuksia saada rahat riittämään – toimeentulo-ongelmat ovat riski lasten tulevaisuudelle 14.5.2020 18:18
Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä” 28.4.2020 10:17
Lähikouluun jatkossakin kotiosoitteen mukaan – Helsingin kaavailema oppilaaksiottouudistus laimeni palautevyöryn jälkeen 11.4.2020 17:51
Helsinki kartoitti häiriöpaikat 9 asuinalueella – "Olisi kiva, jos lapset voisivat kulkea kouluun näkemättä kaikkea tätä" 28.4.2020 10:41
"Ei kiitos minikodeille" – professori arvostelee koppiasuntoja ja antaa tärkeän muistutuksen: "Kehnosti rakennetut asuinalueet ovat käytännössä ikuisia" 14.5.2020 18:19
Pistä lapsi puhumaan matikkaa, neuvoo oman opetusmenetelmän tehnyt opettaja – "On hienoa, kun oppilaalla syttyy lamppu päässä" 25.8.2024 19:14
Perheenäiti ihmettelee: Kaupunki kieltää yhteislahjana ostetut lahjakortit opettajalle – näin kieltoa perustellaan 16.12.2023 15:26 Espookin nostaa lastentarhanopettajien palkkoja – korotus on 175 euroa kuukaudessa 27.4.2020 8:59 Nyt on koululaisten vuoro arvioida opettajia – open huutaminen aiheuttaa vakavia ongelmia 12.4.2020 18:29
Nyt on koululaisten vuoro arvioida opettajia – open huutaminen aiheuttaa vakavia ongelmia 12.4.2020 18:29