Helikopteri pörrää keskiviikkona pitkin maakuntaa – arat kotieläimet on hyvä siirtää sisälle 2.2.2021 14:13
Niinimäen tuulivoimapuiston kustannusarvio Pieksämäellä on noin 200 miljoonaa euroa – seuraavaksi alkaa sähkölinjan esisuunnittelu ja neuvottelut maanomistajien kanssa 30.1.2021 7:00
Pelko ilmapuolustuksen tutkaongelmista on estänyt tuulivoimahankkeita Itä-Suomessa, mutta Puolustusvoimien mukaan ongelma on paljon laajempi – "Muista syistä ei kuitenkaan keskustella" 29.1.2021 5:00
Tutkija väläyttää: Sähkö voisi olla halvempaa lähellä tuulivoimapuistoja – Suomeen kaavaillaan 3 miljardin euron siirtoverkkohankkeita, jotta sähkö virtaisi pohjoisesta etelään 26.1.2021 7:30
Kuopion Savilahdessa aloitetaan pian uuden pohjoisesta tulevan moottoritieliittymän rakentaminen 11.1.2021 14:51
Sähkökatkot ovat vähentyneet, vaikka sähköverkkoihin vaikuttavat myrskyt ovat lisääntyneet – haja-asutusalueilla koetaan silti vuodessa keskimäärin yli 10 tunnin verran sähkökatkoja 19.12.2020 14:12
Apurahatutkija Waseem Khan halusi selvittää sähkölaitteiden magneettikenttien syöpäriskejä – väitös osoitti, että lisätutkimukset ovat tarpeen 9.12.2020 6:00
Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö vaatii kuntia luopumaan Savon Voiman osingonjakovaatimuksesta 2.12.2020 12:42
Finnwatch arvioi Suomen menettäneen 90 miljoonan euron verotulot Carunan ja Elenian verojärjestelyiden takia 10.11.2020 13:42
Ministeri Lintilä: Energiaviraston selvitys auttaa saamaan sähkön siirtohintojen korotukset kuriin 4.11.2020 12:34
Hirmumyrskyjen kurittama Louisiana ei saa hetken rauhaa – ainakin yksi ihminen kuollut hurrikaani Zetan seurauksena 29.10.2020 5:21
Sähköyhtiöt kehottavat varautumaan sähkökatkoihin ja puiden kaatumiseen torstaina Itä-Suomessa 16.9.2020 13:08
Kalifornian maastopalojen tieltä evakuoitu jo kymmeniä tuhansia, kaksi ihmistä on kuollut 21.8.2020 8:30
Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua" 22.6.2020 10:19