Koronan kotitestien saatavuuspulaa yritetään helpottaa – Maahantuoja: "Taistellaan siitä, että niitä Suomeen saadaan" 3.1.2022 13:13
Laaja takaisinveto S-ryhmän kaupoissa: Hävitä heti tämä elintarvike, sisältää liikaa kasvinsuojeluainetta 31.12.2021 17:41
Koronan pikatestien löytäminen on epävarmaa kaupoista ja apteekeista – testejä pyritään saamaan myyntiin erityisjärjestelyin 27.12.2021 16:21
Seksilelut saa pian Prismasta, pandemia-aika kiihdytti kysyntää – tällaisia seksivälineitä tulee tarjolle 27.12.2021 10:49
Yle: Suomeen on tällä viikolla saapunut miljoona koronan kotitestiä – kysyntä räjähtänyt käsiin 23.12.2021 7:44
Ruokakauppaan pääsee monin paikoin myös joulupäivänä – tapanina aukiolot ovat kuin tavallisena sunnuntaina 23.12.2021 15:07
Perinneherkut kelpaavat joulupöytään: Netin ruokakaupat varattiin pikaisesti loppuun Kuopiossa 22.12.2021 17:39
Pohjois-Savolla ja Kuopiolla on suuri merkitys PeeÄssän uuden toimitusjohtajan Mikko Junttilan elämässä – "Minulla on opiskeluajalta vahvat siteet alueelle, ja sitä kautta löytyy laajasti myös verkostoa, tuttavapiiriä ja harrasteita" 21.12.2021 21:54
Joulun ruoat voi vielä tilata kotiovelleen aatonaatoksi – päivittäistavaroiden verkkokauppa on yli kaksinkertaistunut ajasta ennen koronaa 15.12.2021 14:55
Multimiljönäärejä ja räntäsateessa polkevia maahanmuuttajia – toiset sanovat Woltin olevan kehityksen aallonharjalla, toiset taas ahneuden eturintamalla 23.11.2021 9:00 Woltin Suomen maajohtaja tyytyväinen toimintaan Kuopiossa – ei lupaa vielä toiminnan laajentamista muihin Pohjois-Savon kuntiin 23.11.2021 9:00 Jaakko Muilun kommentti | Dynaamista kehitystä vai kapitalistista riistoa – taistelussa Woltin lähettien asemasta hautautuu suurempi kysymys työelämän murroksesta 23.11.2021 9:00
Woltin Suomen maajohtaja tyytyväinen toimintaan Kuopiossa – ei lupaa vielä toiminnan laajentamista muihin Pohjois-Savon kuntiin 23.11.2021 9:00
Jaakko Muilun kommentti | Dynaamista kehitystä vai kapitalistista riistoa – taistelussa Woltin lähettien asemasta hautautuu suurempi kysymys työelämän murroksesta 23.11.2021 9:00
Huomasitko sinäkin tämän muutoksen Prismoissa ja S-marketeissa? – Aivotutkija kertoo, miten nopeasti ostokäytökseen voidaan vaikuttaa asiakkaiden sitä huomaamatta 19.11.2021 10:36
Tiktok-videoillaan miljoonayleisön keräävä K-kauppias jättää Redin – myllää vanhan Citymarketin uusiksi 8.11.2023 14:21
Jätti-investointi loppusuoralla: "Jotkut ihmettelivät, miten kukaan tulee tänne syrjään käymään kaupassa" 13.10.2021 9:30
"Jos Kuopio olisi pitänyt linjansa, se olisi voinut kehittyä kuin eurooppalaiset kaupungit" 14.10.2021 9:20 Jätti-investointi loppusuoralla: "Jotkut ihmettelivät, miten kukaan tulee tänne syrjään käymään kaupassa" 13.10.2021 9:30
Jätti-investointi loppusuoralla: "Jotkut ihmettelivät, miten kukaan tulee tänne syrjään käymään kaupassa" 13.10.2021 9:30
S-ryhmä kaavailee uudenlaisia verkkoruoan keräilykeskuksia isoihin kaupunkeihin, Jyväskyläkin mietinnässä – osuuskaupoissa on pulaa työntekijöistä, avoinna on tuhat työpaikkaa 8.10.2021 10:30
Lappeenrantalainen Tuija Kokkonen neuvoo, miten ruokakaupan alelapuista saa parhaat herkut irti – Kokkonen ei heittäisi maitoa pois haistamatta, pelkän päivämäärän perusteella 17.9.2021 8:33
Kauppaketjut taistelevat ruokahävikkiä vastaan monin keinoin – hävikkiruokaa päätyy niin lautaselle kuin tankkiin 14.9.2021 10:50
Kuopion uusi Prisma on harjakorkeudessa – Laajennuksen yhteydessä lisää tilaa tulee noin 2 300 neliötä 6.9.2021 13:18
PeeÄssä sijoittui osuuskauppojen kokonaisvertailussa toiseksi – yhdessä vertailussa se peittosi muut ylivoimaisesti 1.9.2021 15:31
70 000 kuopiolaiskippoa lähtee viikossa pitkin Suomea – KomeroFood menestyi telkkarikisassa ja nyt Kelloniemessä taotaan täysillä 25.8.2021 22:00
Talousjohtaja Ari Miettisestä Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja – "Heikin saappaat ovat isot mutta yritän ne pikkuhiljaa täyttää" 23.8.2021 8:24 Heikki Hämäläinen (1966–2021) – Energinen, urheilullinen ja seurallinen kauppaneuvos johti edestäpäin 8.8.2021 15:58
Heikki Hämäläinen (1966–2021) – Energinen, urheilullinen ja seurallinen kauppaneuvos johti edestäpäin 8.8.2021 15:58
Talousjohtaja Ari Miettisestä Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja – "Heikin saappaat ovat isot mutta yritän ne pikkuhiljaa täyttää" 22.8.2021 11:12
Suomalaiselle hyvä hinta-laatusuhde on tärkein valintakriteeri ruokakaupassa – nuorille aikuisille helppous ja ruoasta saatava mielihyvä on muita ikäryhmiä tärkeämpää 18.8.2021 12:08
Koronatartunnan kotitestien myynti on lisääntynyt päivittäistavarakaupoissa, ja osasta testit ovat jopa loppuneet – kotitestin tulos ei vapauta karanteenista 14.8.2021 13:50
Prisman remontti jarrutti PeeÄssän liikevaihtoa – Toimitusjohtaja silti tyytyväinen tulokseen 12.8.2021 12:16
Heikki Hämäläinen (1966–2021) – Energinen, urheilullinen ja seurallinen kauppaneuvos johti edestäpäin 8.8.2021 15:58
Heikki Hämäläinen (1966–2021) – Energinen, urheilullinen ja seurallinen kauppaneuvos johti edestäpäin 11.8.2021 10:21 Heikki Hämäläisen seuraajan etsiminen alkaa ensi viikolla – Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvostolla ylimääräinen kokous 20. elokuuta 10.8.2021 14:42 Talousjohtaja Ari Miettinen valittiin osuuskauppa Suur-Savon virkaa toimittavaksi toimitusjohtajaksi 9.8.2021 17:08
Heikki Hämäläisen seuraajan etsiminen alkaa ensi viikolla – Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvostolla ylimääräinen kokous 20. elokuuta 10.8.2021 14:42
Talousjohtaja Ari Miettinen valittiin osuuskauppa Suur-Savon virkaa toimittavaksi toimitusjohtajaksi 9.8.2021 17:08
Sähköautojen latauspisteet lisääntyvät, mutta mitä lataus jatkossa maksaa? Tähän S-ryhmällä ja Nesteellä ei ole vielä vastausta 23.7.2021 14:32
Marketit pitivät S-ryhmän myynnin kasvussa – ravintolat ja hotellit kyntävät edelleen syvällä 21.7.2021 14:07
Päivi Anttikoski on nimitetty SOK:lle markkinoinnista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi 14.6.2021 13:23
S-ryhmällä on edelleen jumissa kolme konttia Suezin kanavan tukkineessa aluksessa – oikeuden päätöstä aluksen omistajalta vaadituista jättikorvauksista odotetaan mielenkiinnolla 23.5.2021 17:26
Suomalaiset ovat valmiita laittamaan rahaa ulkoilutarvikkeisiin – Prismoissa yhden tuotteen kysyntä on karannut omille luvuilleen 5.5.2021 11:14
Kuluttaja testasi käsitiskiaineet – tunnetuin brändi ei pärjännyt, voittaja maksaa alle euron putelilta 29.4.2021 15:59
Kuluttaja testasi käsitiskiaineet – tunnetuin brändi ei pärjännyt, voittaja maksaa alle euron putelilta 29.4.2021 15:45